"Burleski on teatteria, kabareeta, itsensä ja muiden hyväksymistä. Oman vartalonsa ylistämistä, nauttimista ja näyttämistä. Se on oodi elämälle.” -Lady Winkheart, 2014

Please, Send Me To The Stage!

Lady Winkheart Photo: Teemu Laukkarinen

Sooloesiintymiseen TAI duoesiintymiseen valmentava opetus, pienryhmässä

280€ / hlö 



Neljä opetuskokonaisuutta kestoltaan 3h & kotitehtäviä. (Yhteensä 12h ohjausta & inspiraatiota). 


Alkaa taas syksyllä 2020, toteutuu vähintään neljällä osallistujalla. 




Opetusryhmä, jonka jokaisella jäsenellä on sama päämäärä - esiintyä yksin tai duollaan burleskiyleisön edessä. Eri opetuskerroilla käsitellään matkalta soolominuuteen löytyviä tärkeitä aiheita: Kuka olen minä / kuka on lavahahmoni? Miten lavalla kuuluu käyttäytyä? Miten liikkua? Mitä onkaan burleskin historia? Miten seksuaalisuus liittyy burleskiin? Mistä löydän asumateriaaleja? 

Työstämme hahmoasi sekä esitysajatustasi yhdessä. Huomaathan että saat apua esityksen pähkäilyssä ja oikeaan suuntaan viemisessä, mutta koreografiasta sekä asun toteuttamisesta olet vastuussa itse. Palo päästä lavalle tulee löytyä omasta sisimmästä, sillä ohjaan vain paloasi oikeaan suuntaan. Jos omatoiminen, ohjattu työskentely, ei kuulosta sinua varten toimivalta ratkaisulta, suosittelen burleskitaustalla The Flaming Hot Red Peppers-esiintyvää ryhmää (jos ryhmään on haku auki!) taikka ei-esiintyviä Sensuous Curves in the Shadows / Dangerous Curves in the Darkness -ryhmiä. 

Soolokurssi sisältää Vartalotarinoiden Sydän -burleskin peruskurssini sekä mm. tasselien pyöritystekniikkaa että perusliikekieltä burleskista. Kurssi tähtää siihen, että sinulla olisi valmis esitys esitettäväksi  burleskiklubille. Edellytän kurssille tulijoilta, että burleski itsessään on edes jossain määrin tuttu taidemuoto ja että olet käynyt vähintään kolmessa burleski-illassa.

Ohjauskerrat tulevat olemaan kerran per kuukausi syyskuussa, lokakuussa, marraskuussa ja joulukuussa 2020. Syksyn 2020 kurssiin ei sisälly enää esiintymismahdollisuutta Lady Winkheartin omassa burleskituotannossa.

Suunnitellut päivämäärät syksyn 2020 kurssille ovat: 


TI  08.09. klo 18 - 21
TI 06.10. klo 18 - 21
TI 10.11. klo 18 - 21 

TO 03.12. klo 18 - 21 

Ilmoittautuminen soolo-opetukseen sähköpostitse: ladywinkheart@gmail.com
Viimeinen ilmoittautumispäivä soolokurssille on 31.08.2020. Tämän jälkeen selviää, toteutuuko ryhmä.

Soolokurssilaisille on tarjoutunut mahdollisuuksia esiintyä esimerkiksi Turku Priden jatkoilla tai Helsingissä uusien tulokkaiden Burlesque Blossoms -illoissa Lady Winkheartin omien iltojen lisäksi.

Kurssimaksu laskutetaan kahdessa erässä, ellet itse toivo useampaa erää. Käteismaksu onnistuu myös. Jos joudut keskeyttämään kurssin kesken ohjauksen, kurssimaksu on silti sitova.