Moni tietää, että tuotin, esitin ja opetin burleskia taidemuotona. On vaikeaa määritellä, mikä näistä osa-alueista olisi kaikkein rakkain, mutta voisin väittää sen nykyään olevan opettaminen.
Opettaminen tai ohjaaminen ovat mielestäni eri asioita. Ohjaaminen on kevyempää, opettaminen ammattimaisempaa toimintaa. Ensimmäiset burleskiopetukset tein vuonna 2013 polttarityöpajojen merkeissä. Useassa haastattelussa ja teksteissä olen muistanut yleensä vuoden olleen 2014, mutta arkistojen kätköt sanovat opetusta olleen jo aiemmin.
Opettaminen on ihanaa ja nautin itsekin tiedosta. On todella hedelmällistä jakaa omaa ammattitaitoaan eteenpäin toisille, saada aikaan oivalluksia ja oppia samalla itsekin. Et voi opettaa hyvin, jollet itse tiedä mistä puhut ja ole opiskellut opetettavaa asiaa kunnolla. Opettamisessa on tärkeää myös huomioida erilaiset oppijat ja suunnitella opetuksensa hyvin.
Yksityis- ja tilausopetusten lisäksi olen opettanut burleskistudiollani Studio Winkheartilla sekä myöskin opistotasoisessa opetuksessa. Ohessa Turun suomenkielisen Työväenopiston Tiedokas -lehden haastattelu vuodelta 2020. Haastattelu Marianne Klemelä ja kuvat Reijo Nurmela. Tätä en ole vielä ennen someen tai nettisivuilleni jakanut, nyt se on täällä!
Lehden takakannen kuvaan muuten vielä, siis tuo jossa seison vihreässä mekossa ja rikkinäisissä stay-up -sukissa. Tunneillani vaatetus saa olla just sulle sopiva ja pidän itse stay-up -sukkia niin pitkään, kuin ne järkevästi päällä pysyvät. Jos sukka (tai sukkahousut) menee rikki, se ei haittaa. Rikkouma saa näkyä ja se on täysin okei eikä milläänlailla maailman loppu. Omalta osaltani rikkinäisten sukkien käyttö on sekä tuotteen käyttöiän pidentämistä että pieni vastaisku sukkahousuteollisuuden kertakäyttöisyydelle. Aina ei ole samantien pakko ostaa uutta, toisaalta, suurin osa omista sukkahousuistanikin on ostettu kirpparilta.
Millaisia muistoja sulla on Lady Winkheartin opetuksesta ja ryhmistä?
Opettajatar -terveisin,
//Lady Winkheart
